Tunnustan heti, että otsikko on lainaus viisaalta ystävältäni. Hän opettaa lukiossa äidinkieltä ja kirjallisuutta ja on työnsä kautta ehtinyt havainnoida ja kuunnella lukuisia nuoria ja tutustua heidän maailmaansa ja ajattelutapoihinsa.  Allekirjoitan hänen näkemyksensä. Ihmisiä kuunnellessa ja erilaisia keskusteluohjelmia seuratessa voi helposti havaita, että monet kohtuullisen painavatkin argumentit voi kuitata kertomalla olevansa eri mieltä ja luottavansa omaan näkemykseen. Enää ei olekaan itsestään selvää, että asiantuntijaan luotetaan tai hänen näkemystään kunnioitetaan, ja se on mielestäni huolestuttavaa. 

Mielipiteenvapaus ja nuoren sukupolven uskallus kertoa omia näkemyksiään on ehdottomasti hyvä asia, enkä haluaisikaan siinä mielessä palata ajassa taaksepäin. Tiedon saatavuuden ja luotettavuuden kannalta on kuitenkin huolestuttavaa, jos osa ihmisistä ei usko asiantuntijoihin tai tieteen saavutuksiin. Ihmiset, jotka ovat ensin opiskelleet ja sitten tehneet työuransa tietyn asian äärellä, ovat luotettavia tietolähteitä ja tietävät oikeasti. Hakukoneet ja videotkin tietävät varmuudella jotakin, samoin ystävät, mutta silti tiede ja asiantuntijat ovat niitä, joiden mielipidettä ei voi kuitata vain musta tuntuu -asenteella.

Mieheni tekee yliopistopedagogiikan opintoja. Hän kysyi minulta taannoin, olenko sisältö- vai oppimiskeskeinen opettaja. Hetken mietittyäni sanoin olevani oppimiskeskeinen, mutta myös sisältökeskeinen. Hän ihmetteli, miksi yliopistopedagogiikan kurssimateriaalissa korostettiin oppimiskeskeistä opetustapaa ja vannottiin sen nimeen. Eihän kaikkia asioita voi oppia esimerkiksi keskustelemalla! Miten ihminen voi oppia vaikkapa alkuaineiden ominaisuuksia tai ihmisen fysiologiaa dialogissa, jos kukaan sen osallistujista ei tiedä asiasta mitään. Pelkällä mielipiteiden ja ajatusten vaihdolla ei pärjää kaikissa tilanteissa. Niin kuin sananlaskukin toteaa, tyhjästä on paha nyhjästä.

Perusopetuksen uusimmassa opetussuunnitelmassa puhutaan oppijan vastuusta ja oppilaan aktiivisesta roolista. Siinä on hyvä ajatus taustalla, ja toki on suotavaa, että lapset ja nuoret oppivat aktiivisiksi kansalaisiksi. Itseohjautuvuutta ei kuitenkaan voi peruskoulussa korostaa liikaa, sillä moni vasta harjoittelee omatoimisuutta oppijana. Vapaus toimia ja suunnitella oppimistaan itse ei onnistu, jos ei ole mitään pohjaa. Tarvitaan myös lukemista, tiedon etsimistä ja opettajajohtoista pedagogiikkaa. On oltava aina jonkinlaisia pohjatietoja, yleistietoa, mistä saa kiinni. Erilaiset tavat oppia ja opettaa täydentävät toisiaan, minkä kaikki viisaat pedagogit tietävät. Me olemme kaikki erilaisia ja lisäksi monitahoisia oppijoita. Keskusteluiden, kysymysten ja erilaisten kohtaamisten kautta ymmärrys ja ajattelu syvenevät, ja mielipidettään voi myös vaihtaa.  On kuitenkin ymmärrettävä, että jotkin asiat ovat faktoja, joiden olemassaoloon voi luottaa. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan kyseenalaistaa, ja joskus oma mielipide ei ole niin arvokas, koska se vaan ei pidä paikkaansa.