Eräänä torstaina nukkumaanmenoaikaan ei jostain syystä nukuttanut, ja päätin käväistä Twitterissä. Pahaa aavistamatta eksyin keskelle kiihkeintä Pahvi-Wilma-keskustelua. Eihän siinä nyt nukkua voinut alkaa, kun piti ideoida. Kyllähän opettajatkin nyt Wilma-merkintöjä tarvitsevat!

Seuraavana aamuna nopeimmat olivat ripustaneet luokkansa seinälle pahvisia ope-Wilmoja ja tekniikka luonut Facebook-tapahtuman (https://www.facebook.com/events/310670919116729/?fref=ts) . Oma pahvi-Wilmani oli kiireessä kyhätty värikäs pahvi, jossa kehotettiin antamaan oppitunneista palautetta.  Somen parhaat puolet todella tulivat esiin, sillä alle vuorokaudessa Pahvi-Wilma oli saanut ideoilleen siivet ja monen ovessa roikkui palautetta pyytävä tekele. Aivan mahtavaa! Ei jäänyt pahvi-Wilma byrokratian jalkoihin!

Viikon kuluessa huomasin, että oma Wilmani ei ollut muodoltaan paras mahdollinen (milloinka nainen nyt olisi vartaloonsa täysin tyytyväinen). Avoin palaute aiheutti sen, että oppilaat näkivät edelliset palautteet ja jatkoivat samoilla linjoilla. Ei niissä nyt mitään, sillä sain hyvää palautetta, kuten hyvä tunti, kiva ope, paras ope ja opin uutta, mutta monipuolisuudesta ei näitä palautteita voinut syyttää. Edelliskevään kokeilussa sain palautteeksi: ”Ope kävi röökillä.” Siihen nähden liikuin siis nyt jo väljemmillä vesillä.

Parhaita ope-Wilmoja olivat lukujärjestyspohjat, joihin saattoi kiinnittää esimerkiksi Post it –lappuja, jolloin palaute oli mahdollista kerätä yksitellen. Silloinhan se on totuudenmukaisempaa. Yksi entinen kollega oli saanut palautteen ”lauloi ihmeen vähän tällä tunnilla”. Aika kivaa, hei! Lisäksi Facebook-sivuston tapahtumassa oli erinomaisia arviointikriteereitä, kuten innostavuus, hyödyllisyys, vaihtelevuus ja asiantuntevuus. Kyllä se vaan niin on, että juuri niissä opettajan pitäisi pystyä pätemään ja näyttämään ammattitaitonsa!

Palautetta oli mukava saada ja ottaa vastaan. Aion jatkaa ope-Wilmaani ensi vuoden puolella. Olen sitä mieltä, että Wilmaan olisi paikallaan saada toiminto, jolla oppilaat voivat antaa opettajille palautetta. Uutta opetussuunnitelmaa luotaessa kouluilla voidaan paikallisesti sopia, että jonkinlainen säännöllinen palautteen kerääminen kuuluu koulun opetussuunnitelmaan. Olkoon se sitten pahvi-Wilma, puhelin-Pete tai paperi-Pirkko, mutta palautetta kuitenkin. Uskon palautteen hyvää tekevään ja kehittävään vaikutukseen. Paikallaan ei voi pysyä – joko sitä taantuu tai kehittyy! Ja eihän kukaan nyt taantua halua, eihän!