Mielenkiintoisinta opettajan työssä on se, että koskaan ei voi etukäteen tietää, millainen päivästä tulee. Jokin oppilaan kysymys voi avata ikkunoita ihan uusiin sfääreihin.

Kuukausi takaperin istuimme opettajanhuoneessa, kun kollega kysyi, tiedämmekö, mitä lohikäärmeet syövät. Ani harva tiesi. Samaan hengenvetoon pohdimme, onko kalakukko vaihtolämpöinen eläin. Siihen oli helpompi löytää vastaus, sillä tekeehän uuni tehtävänsä. Alkusyksystä muutamat biologit olivat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja kysyivät ohimennen, putoavatko lehdet puista syksyisin vai keväisin. Välillä ympäröivä maailma ja informaatiotulva kyllä vetävät aika hiljaiseksi niin pienen kuin isonkin kulkijan.

Sanon usein oppilaille, että kysymykset harvoin ovat tyhmiä. Ne avaavat keskustelun ja mahdollisuuden yhdessä pohtimiseen. Kysyjä on usein se rohkea tai tyhmänrohkea ja kysyy jotakin, mitä moni muukin on saattanut hiljaa mielessään pohtia. Mitä väliä, vaikka asia olisikin maailman yksinkertaisin! Siitä voidaan aloittaa ja edetä niin pitkälle kuin keskustelijoiden rahkeet riittävät. 

Kollegani oli ollut Italiassa "työmatkalla" ja seurannut italialaista oppituntia. Dialogia oli kuulemma paljon enemmän kuin suomalaisessa koulussa. Asioiden pohtiminen yhdessä, aito dialogi ja keskustelu, ovat avainsanoja hyvään oppimiseen ja yleissivistykseen. Yleissivistys on juuri se, mitä peruskoulun pitäisi nuorelle antaa. Lohikäärme, kalakukko ja puiden lehdet taitavat kuulua siihen, eivät morfeemi ja possessiivisuffiksi.

Käydään siis dialogia! Kuullaan ja jutellaan, opitaan! Kaiken ohessa ehditään varmasti myös kirjoittaa, lukea ja laskea!