Olin alkuvuodesta opintovapaalla pätevöityäkseni erityisopettajaksi. Kun joulujuhlan jälkeen naputtelin sähköpostiin automaattisen poissaoloviestin, tajusin, että nyt jos koskaan olisi todella otettava ilo irti opiskelijaelämästä. 

Hekumoin koko joululoman, miten lähden keskellä päivää lenkille, lueskelen kahviloissa ja hengailen rentona kaupungilla. Bussikin veisi ihan yliopiston oven eteen, joten autoon ei tarvitsisi kolmeen kuukauteen istahtaa. Koko opiskelijaelämän ihanuus tuntui järjettömän vapauttavalta.

No, akateeminen vapaus taitaa olla jonkinlainen illuusio, koska ainakin useimmat ikäpolveni edustajat ovat kohtuullisen tunnollista sakkia. Luennolle mennään, vaikka aina ei niin kiinnostaisikaan. Työt hoituvat ajallaan, tenttiin luku on kivaa ja antoisaa, ja mitä kaikkea sitä nyt yksi ihminen voi pyytää. Opiskeluhan on mahtava juttu! 

Harmaan koleassa syystalvikevätilmastossa koko alkuvuoden yliopistolla tallanneena tajusin maaliskuussa, että en ollut käyttänyt akateemista vapauttani hyväksi lainkaan - siis lintsannut. Olin kerran käynyt päivällä lenkillä, mutta muuten olin aika tiukasti luku- ja kirjoituspuuhissa. Kun yhdellä luennolla heräsin kuola poskella luennoitsijan monotoniseen ääneen, päätin, että aikani on koittanut. Tämä luentosarja saisi mennä tenttiin luvulla ja luentoslaidien selailulla. 

Illalla laitoin kellon herättämään normaalia myöhempään. Heräsin kuitenkin ennen kelloa ja päätin keittää nuorison edustajille puuroa. Kun perhe kömpi aamupalalle, sanoin että tiukkaa opiskelurupeamaa pukkaa koko päiväksi. Että olisi aika turha odotella ennen viittä kotiin. Aika helposti pystyin puhumaan palturia, laskettelmaan luikuria, tuosta noin vaan, ohimennen, jess. Mieskin nyökkäili hyväksyvästi: Ahkeroi, ahkeroi tuo mun vaimoni. 

Kun sain muun perheen pukattua ovesta ulos, heittäydyin sohvalle peiton alle ja aloin selata elokuvavaihtoehtoja. Vartin päästä alkaisi luento, hitsi! Päätin katsoa vanhan kunnon Beckin.

Elokuvan jälkeen lähdin maleksimaan kaupungille. Huomasin, etten ollut harjoitellut sitä pitkään aikaan. En oikein tiennyt, mitä tehdä: mennäkö nyt kahville vai ostoksille vai museoon? Kävelenkö liian hitaasti? Pitääkö olla joku päämäärä? Hengailu ei selvästikään ollut niin helppoa kuin kuvittelin. Huoah! 

Mielestäni suoriuduin kuitenkin kiitettävästi. Päivän saldo: maleksimista Aleksanterinkadulla, istumista Kappelissa kahvilla, lounas Stockalla, vaatteiden hipelöintiä Espritissä, pieniä ostoksia Ateneumissa. Kotiin saavuin hieman neljän jälkeen. Pokkakin piti ihan hyvin, kun lapset kysyivät, opinko jotakin uutta. Vaikka mitä, kuten sen, että Aleksilla kävelee lounasaikaan klooneja, joilla on puvut ja hienostuneet kengät, Kappelissa voi hyvin ottaa eläkeiässä pienet päivähömpsyt ja jos työskentelisin Ateneumissa, nukahtaisin takuuvarmasti. Ehkäpä kaksi opintopistettä. Suosittelen:-)