Lapsena pelkäsin pimeää ja vihaisia aikuisia. Pimeähän muuttaa asioiden ja esineiden todellista luonnetta ja tekee niistä mielikuvituksen avulla aivan karmeita ja järjettömiä. Vihaisille aikuisille taas tuntui lapsena miltei mahdottomalta sanoa mitään takaisin, kun he karjuivat naama punaisena vaikkapa väärässä paikassa hyppynarulla hyppimisestä tai metelistä. Vihaisiin aikuisiin olen oppinut suhtautumaan mielestäni järkevästi, enkä kärsi enää pimeänpelostakaan. Olen alkanut pelätä aivan toisenlaisia asioita.

Muutaman viime viikon aikana olen häkeltynyt mielestäni fiksujen ihmisten reaktioista. Viikko takaperin kollegani piti esitelmän espoolaisesta lähiöstä, jossa olen kasvanut. Kuuntelin ihmeissäni hänen arviotaan paikasta, jossa sijaitsee muun muassa Tärinävarastoksi kutsuttu ruokakauppa. Siellä näki aina vain krapulasta täriseviä paikkakuntalaisia. Minun lapsuudenkotini sijaitsi aivan Tärinävaraston naapurissa. Lähiö on hänestä aivan kauhea, koska siellä on niin paljon alkoholisteja ja hulluja. Jostain syystä hän kuitenkin oli joutunut asioimaan paikassa ja kertoi pelkäävänsä siellä ihan kadulla kävelemistä. Kommentoin muutamaan otteeseen väliin, että olen kotoisin tästä kyseisestä paikasta ja että suurin osa parhaista ystävistänikin on. Olin kuitenkin niin hämmentynyt, etten pystynyt argumentoimaan kaikkea, mitä olisin halunnut.

Kuten sitä, että moni paikka on mainettaan parempi. Tai että ystävieni vanhemmista ei kukaan ole eronnut, vaikka he tässä järkyttävässä lähiössä elävätkin. Että edelleen tässä kauhujen tyyssijassa asuu tuttujani ja hyvien ystävieni vanhempia, nykyisiä isovanhempia, jotka hoitavat alkoholistien ja hullujen seassa lapsenlapsiaan eivätkä varmaankaan tunnista asuinlähiötään kollegani kuvauksesta. Että minulla oli ihan hyvä lapsuus kerrostalossa Tärinävaraston naapurissa. 

Toisen kummallisen kommentin kuulin hyvältä ystävältäni, jonka tuttu oli kommentoinut kirkkonummelaista paikkaa, jonne on perustettu väliaikainen vastaanottokeskus turvapaikanhakijoille. On kuulemma järkyttävää, että tällainen keskus siellä nyt on. Että lapsia ei kyllä voi päästää kävellen enää mihinkään. Täytyy varmaan jatkossa kulkea autolla kaikkialle. He olivat muuttaneet alueelle, koska siellä on rauhallista. Nyt on pelottavaa.

Niin. Elämä ei aina mene, niin kuin on suunnitellut. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asua omistusasunnossa tai omakotitalossa ja valita asuinaluettaan. Jotkut sairastuvat tai joillekin elämä nyt ei vain ole aivan yhtä helppoa kuin toisille. Jossain päin maailmaa saattaa syttyä sota, jonka jaloista on paettava. Kaikilla ei ole turvaverkkoja, työtä ja läheisiä ihmisiä. On myös yksinäisiä, sairaita, työttömiä, päihteiden väärinkäyttäjiä ja köyhiä. Meitä on moneen junaan, eikä elämä ole ongelmatonta. 

Olen iloinen, että olen saanut kasvaa lähiössä, jossa olen kohdannut kaikenlaisia ihmisiä. Olen kiitollinen, että meillä kotona oltiin oikeudenmukaisia ja suhtauduttiin muihin ihmisiin kunnioittavasti. Tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Onneksi!

Te muut, joita elämä pelottaa: suosittelen avaamaan ikkunat maailmaan! Pimennossa ei näe selvästi!